Ensimmäinen peruspilari: yrityksen visio

Mihin yrityksesi tähtää? Millainen yritys haluat sen olevan? Paras omalla alallaan Suomessa tai kenties hieman suuremmilla markkinoilla, vaikkapa Euroopassa? Halutuin kumppani alallaan?

Yrityksen visiossa määritellään yrityksen ihanteellinen asema suhteessa ympäröivään maailmaan.

Visio on eräänlainen unelma, joka motivoi jokaista yrityksessä työskentelevää. Tavoite, joka saa yrittämään parhaansa ja enemmän.

Visio voidaan kertoa yhdellä lauseella, kuten Google: ”Tarjota pääsy maailman informaatioon yhdellä klikkauksella / to provide access to the world’s information in one click.

Nokia taas kertoo laveasti, mutta tavoitteet on sanottu kahdessa lauseessa. Nokian visiossa todetaan ”Haluamme parantaa ihmisten elämää teknologian avulla…. me haluamme kehittää intuitiivisia ja luotettavia tuotteita, joiden avulla ihmiset saavuttavat täyden potentiaalinsa.”

Fortumin visio on: "Puhtaan energian edelläkävijä."

Ecco-kenkien visio kaikessa yksinkertaisuudessaan on olla maailman paras kenkätehdas.

Urheiluseura on yritykseen verrattavissa oleva organisaatio. HJK ry:n visio on ”Olla Pohjoismaiden paras junioriseura.”

Visio on määränpää, tavoite, jota kohden kuljetaan. Ilman tavoitetta ei ole suuntaa. Ilman suuntaa yritys on hukassa.

Posted on March 2, 2016 and filed under Johtaminen, Brändi.