Brändi on ihan kaikkea, ihan koko ajan!

Kouvolan Lakritsin historia alkaa vuodesta 1906 ja Viipurista. Yritys tunnetaan tänä päivänä intohimosta tehdä hyvää lakritsia, onnellisuudesta, jonka se aiheuttaa ja tempauksistaan, joista jää hyvä maku. Sain mahdollisuuden kysyä toimitusjohtajalta ja omistajalta Timo Nisulalta, mistä raaka-aineista valmistetaan menestyvä elintarvikebrändi.

Timo Nisula kertoo:

”Ensinnäkin, aiheena brändi on äärettömän mielenkiintoinen!

Olen sitä mieltä, että keskimäärin Suomessa ei oikein tajuta sitä. Me tehdään tuotteita, mutta me ei lähdetä rakentamaan brändiä. Sen takia meillä ei maksetakaan koskaan brändistä mitään.

Kukaan ei osta brändiä, ei vielä. Kun sulla on jokin tuote tai palvelu, kaikki heijastuu siihen brändiin. Tai niin se pitäisi mennä, että sieltä brändistä heijastuu kaikki.”  

Taustasta

”Mä olen Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ja se aiheuttaa sen, ettei ole vaatimattomuus- ja nöyryysgeeniä ollenkaan! Sille ei voi mitään, se vaan on niin (naurua).

Mulle on pienestä pitäen opetettu, että kaikki mitä tehdään, tehdään kunnolla, tai sitten sitä ei tehdä ollenkaan.

Olen aikoinani vahingossa joutunut Helsinkiin, kun yksi kaveri kysyi kerran, että lähdetkö Helsinkiin ja sanoin, että ei sillä ole väliä, ja siitä lähtien ollaan asuttu täällä pääkaupunkiseudulla. Kun sanoo enemmän ”Kyllä” kuin ”Ei”, niin tapahtuu ihmeellisiä asioita!

Olen ollut elintarvikepuolella myyntiedustajana ja välillä on tehty rakennuksia ja välillä on myyty lomaosakkeita. Aina kuitenkin palauduin tänne elintarvikepuolelle.

Olin elintarvikkeiden maahantuontifirmassa töissä ja yrittäjänä mukana muun muassa pähkinäbisneksessä.

Kouvolan Lakritsiin olen tutustunut, kun yhtiökumppanini isä oli sen myyntimiehenä -60-70-luvuilla Vaasan seudulla. Sitä myytiin City-marketeissa konsulenttipäivillä muutamana päivänä vuodessa. Minun ja tulevan yhtiökumppanini mielestä lakritsaa ei noin kannattanut myydä ja me soitettiin Kouvolan Lakritsaan, että jos te joskus haluatte myydä firmanne, niin soittakaa meille. Vuoden 2008 helmikuussa tuli soitto, ja maaliskuussa se oli meidän. Kolmen-neljän vuoden päästä ostin sitten firman kokonaan itselleni.

Olin silloin vielä mukana pähkinäbisneksessä, mutta totesin, ettei mulla ole aikaa olla mukana molemmissa. Mä en pelaa mitään kakkossijoja, enkä halunnut olla pähkinäbisneksessä ”Skandinavian toiseksi paras”…  myin sen homman sitten pois. Lakuun kannatti satsata. On ihan eri asia valmistaa itse, kuin ostaa.

Ja silloin mä päätin muutaman asian ja aloin kertomaan ääneen sitä kaikille muillekin:

1) Kouvolan Lakritsin brändiarvo satakertaistetaan. 2) Siitä tehdään gourmet-ruoanvalmistustuote ja 3) Design-vientituote. Ja sitten tällaisena mission impossible -tyyppisenä päätöksenä: Kouvolasta tehdään Suomen positiivisin kaupunki! Se on ainoa, joka vaatii vähän duunia. Nuo kaikki muut on ihan peace of cake.”

Brändin rakentamisesta

”Mitä brändin rakentaminen tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että elät ja hengität sitä joka ikinen sekunti, joka paikassa, yötä päivää!

Se ei ole sitä, että: ”No niin, soitetaan sinne mainostoimistoon ja valjastetaan valtakunnan terävimmät päät.” Se ei ole sitä, että pannaan mainos lehteen tai tehdään facebookkia tai tiktokkia.

Brändi on ihan kaikkea, ihan koko ajan!

Itse asiassa mä olen aika tyytyväinen meidän nykyiseen brändiin. Nyt me ollaan tekemässä elämää suurempaa brändiä. Nyt ei harrastella. Nyt tehdään jotain sellaista, että se kirjoitetaan hautakiveen. Omaan ja muitten (naurua).

Kouvolan Lakritsi on tuotteena ihan perhanan hyvä. Mun mielestä se rupeaa olemaan siellä paikassa, minne se kuuluu. Mutta ei ihan vielä.

Mua kiinnostaa ymmärtää, että miksi joku asia on luksusta. Se vaatii pohjalle jonkun äärettömän hyvän tuotteen tai palvelun, mutta sen jälkeenhän kaikki muu on mielikuvia ja tarinoita.”

Tarinasta

”Brändi on tarina. Se on tarina tuotteesta, sen ympärillä olevista ihmisistä ja asioista. Tarinat ovat äärettömän kiehtovia.

Kouvolan Lakritsin tarinaa ei tarvitse keksiä. Se on hyvä tarina:

1906 oli limpparifirma, jonka pitää lähteä Viipurista karkuun kun tulee sota. Valtio ei myönnä lupaa ostaa limppariraaka-aineita, mutta myöntää hyvää hyvyyttään luvan pienen määrän lakritsa-raaka-aineen ostamiseen. ”No tehdään sitä sitten.” Ja siitä tulee se firman ykköstuote.

Ja laksritsan tarina, että sitä on kuusi tuhatta vuotta käytetty lääkkeenä. Tutankhamon on haudattu lakritsijuuren kanssa. Napoleon oli addikti. Makeista lakritsista on tullut vasta 1770-luvulla. Kaikki sotapäälliköt on käyttänyt lakritsia sotilaillaan, koska se rauhoittaa hermoja ja vatsaa ja lisää suorituskykyä. Se ei ole mikään nallekarkki, johon pannaan sokeria ja väriainetta ja makua, vaan on oikeasti ihan mahtava tuote.”

Lakumarkkinasta

”Lakritsi on elämää suurempi juttu! Ja hassua on, että maailmalla lakritsimarkkinat ovat vielä aivan lapsen kengissä. Tästähän pitää tehdä seuraava megatrendi!

Ketä kiinnostaa suklaa? Ei suklaassa ole siis mitään vikaa, mutta suklaan markkinat ovat täynnä. Sä voit tehdä siellä sun pajassa tosi hienoa suklaata, jonka suklaapavut on joku aamukuuden ja vartin yli kuuden välillä kerännyt, ja siitä tehdään hienoa tuotetta, mutta et sä siitä kovin hyvää bisnestä voi saada. Maailma on aivan täynnä niitä.

Mutta lakritsa! On muutama haistapaska tuote, australialaiset eivät ole kovinkaan hääppösiä, USA:laiset eivät ole kovin hääppösiä… Ei ole yhtään ainutta tuotetta, jonka vierellä meidän pitää hävetä. Ei yhtään ainutta tuotetta! Siis mua hävettää, että markkinoilla on sellaisia tuotteita, puhun nyt etupäässä ulkomaisista.

Suomessa laksritsa on jo ihan ok. Jokaisella toimijalla on vähän oma makunsa, ja ne on ihan ookoo, mutta kun mennään tuonne maailmalle, niin voi hyvänen aika. Ei se ole ihme, että ne valitsee niin torveja presidenttejä USA:ssa, kun niiden lakut on niin huonoja.

Mutta nämä isot pojat… niillä ei ole mitään sielua, ei mitään juttua, ei mitään sellaista, johon saisi jotain tarttumapintaa!

Koko jutun idea menee siinä, että tällaisiin isoihin korporaatioihin kävelee ihan fiksuja ihmisiä, mutta kolmen kuukauden jälkeen ne on olkapäät lytyssä ja järki on lakannut toimimasta kokonaan. Ja tää porukka sitten siellä suuressa viisaudessaan tuottaa kansalle jotakin, niin että nyt ”liinataan”, eli pyritään tekemään mahdollisimman halvalla mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon. Niin tuota sitten saa.

Joka ikisellä firmalla pitäisi olla niin, että työntekijät voi oikeasti olla ylpeitä siitä, mitä ne tekee. Siis oikeesti ylpeitä! Sitä ei saa romuttaa niin, että: ”Mä haluan lisää rahaa mun Aston Martin -rahastoon.” Niiden pitää tulla muuta kautta ne rahaston rahat.”

Brändien arvostuksesta

”Me ollaan sadan joukossa Suomen arvostetuimmat brändit -listauksessa. Se on ihan fine, koska top 200 -listalla on varmaan kolme tällaista pientä yritystä. Kaikki muut ovat isoja.

Mielenkiintoista on se, että kaksi vuotta sitten siellä oli Fazer ja Fiskars ykkösenä ja kakkosena, ja Fazerin Sininen – joka on ollut varmaan viitonen – tippui kaksi vuotta sitten koko listalta pois! Jos mä olisin Fazerin toimari, mä olisin todella huolissani!

Viime vuonna me ohitettiin kahdessa kategoriassa Fazer. ”Maku”, ja ”olisitteko valmiit maksamaan tuotteesta enemmän?” Mun mielestä Fazerilla on sama ongelma kuin Pandalla: ei näy omistajaa. Kun Peter Fazer oli Fazerin toimari ja omistaja, niin silloin siellä oli kasvot. Näillä ei ole kasvoja brändille ollenkaan, ei Orclalla, ei Pandalla, ei Fazerilla.

Mun mielestä brändi tarvitsee kasvot. Joku, joka pystytään identifioimaan siihen brändiin. Ja milloin se avaa suunsa, sitä kuunnellaan. Ja jos sellaista ei ole, niin ihmiset kadottaa sen. Me ollaan sosiaalisia eläimiä.”

Merkityksestä

”Nykyään puhutaan merkityksellisyydestä. Ei nämä 15-16-vuotiaat osta mitään, jos sillä brändillä ei ole heille jotain merkitystä. Se ei riitä enää, että syödään lakua, sillä firmalla ja brändillä pitää olla jokin merkitys. Me ei voida olla pahisten joukossa. Että: ”Meille on ihan sama, minkälaisilla laivoilla näitä kuljetetaan”.  Se ei enää mene niin. Sun pitää olla ympäristöystävällinen, ja kiinnittää niihin asioihin huomiota ja pyrkiä tekemään parhaasi siinä. Se on ihan sama, tykkäätkö tästä vai etkö sä tykkää, mutta näin se vaan menee.

Sun pitää luoda kuluttajalle merkitystä! Tehdä oikeita asioita ja olla hyvisten puolella, olla tuhoamatta tätä maapalloa. Se ei enää riitä, että sulla on hyvä tuote. Hyvä tuote on yksi osa, ja sitten se vaatii sen, että siinä on jotakin persoonaa siinä brändissä, ja jotain erilaista. Se erilaisuushan on hirveän helppoa. Olen aina sanonut, että Suomessa on hirveän helppo olla viisas, kun muut on niin saatanan tyhmiä.

The other danish guy on hyvä esimerkki. Ketä kiinnostaa, että sä tulet tyhjästä ja alat tekemään alushousuja? Ketä kiinnostaa? Ei ketään! Mutta sitten tehdäänkin jotakin muuta ja yhtäkkiä kaikki tietää sen brändin. Et välttämättä osta, mutta tiedät mitä se on. Ja kukaan ei oikeasti tiedä mitä se tarkoittaa, mikä ihmeen tanskalainen, mutta kuitenkin on tehty jotain erilaista, jolloin siinä asiassa on onnistuttu. Ja mitä kukaan muu alusvaatefirma on tehnyt? Ei yhtään mitään!”

Mainonnasta

”Kun isot toimijat ovat isompia, eihän niiden rahat lopu koskaan. Pienen pitää olla vähän viisaampi ja nopeampi kuin muut. Ja vähän erilainen. Sun ei kannata kopioida, etenkään paskoja konsepteja ei kannata kopioida.

Pääsääntöisesti useimmat ovat vaan pelkkää soopaa. Aivan soopaa. Ja sitten on joku Lidl, joka tekee itse asiassa aika nerokasta mainontaa. Pieniä asioita. Rahalla ei saa järkeä. Ja se ei ole aina mainostoimiston vika. Yleensä se on toimeksiantajan vika, niillä ei ole uskoa eikä ymmärrystä.

Silloin kun omistat itse 100 %, saat tehdä mitä huvittaa. Ei tarvitse kysellä keneltäkään, mitä teet. Tämä on tällaista mun näköistä tekemistä. Mun mielestä pitää olla hauskaa siinä mitä tehdään. Ja aina kun tulee hetkiä, että on tylsää, niin silloin pitää tehdä jotakin.

Tempauksista

Kun korona alkoi, tehtiin Guinnessin maailmanennätys. Se taas johti eteenpäin, omituisiin asioihin.

Todettiin, että kukaan ei ollut tehnyt maailman suurinta makeispussia. Ajattelin, että tehdään niin iso, ettei heti ole joku ruotsalainen tekemässä isompaa. Tehtiin 830 kilon makeispussi.

Minä henkilökohtaisesti täytin koko pussin. Ekan kerran meidän henkilökunta näki, että minä tein ihan oikeita töitä (naurua).

Guinness, joka on pikkuisen tarkka näissä asioissa, vaati, että koska on kyse elintarvikkeista, pussin sisältö pitää lahjoittaa jollekin. Mutta ongelma oli se, että oli korona ja yhdessä pussissa 830 kiloa lakritsaa. No, Kouvolahan on ollut muuttotappiokaupunki niin kauan kuin mä muistan. Näin lehdestä jutun, että Kouvolan muuttotappio oli sinä vuonna yhden ihmisen verran. Minä ajattelin, että tuohan pitää muuttaa.

Keksittiin tällainen kuin Uusi alku Kouvolassa. Että joku muuttaa Kouvolaan jostakin. Mietittiin, miten me saadaan ihmiset innostumaan. Päätettiin, että me luvataan työpaikka ja omistusasunto. Me visioitiin toisen hullun, Järvenpään Citymarket-kauppiaan kanssa, jolla on maailman paras ruokakauppa, että me lähetetään se pussi sinne Citymarketiin ja joku urheiluseura pakkaa sen lakritsan pikkupusseihin ja ne myyvät ne pois. Me saatiin sillä tempauksella käsiraha, jolla ostettiin Kuusankoskelta yksiö. Me innostettiin muitakin yrityksiä mukaan ja kävi niin, että se rempattiin meille sponssina, kalusteet tuli sponssina, ja kaikki sisustussuunnittelijat ja kaikki.  Me saatiin siten rempattua se yksiö.

Sitten meillä oli kolmessa lehdessä – Seinäjoella, Kouvolan sanomissa ja Kotkassa – etusivun ilmoitus: ”Uusi alku Kouvolassa! Hae meille töihin.” Haettiin ihmistä, joka tarvitsee uuden alun elämässään. Saatiin about 340 hakemusta.

Me valittiin sinne Espoon Matinkylässä asuva kaveri, 27-vuotias eläkeläinen, joka ei ollut ikinä ollut päivääkään töissä. Sillä oli touretten syndrooma ja se oli juuri kahden vuoden aikana yksin irrottautunut huumeista. No me otettiin se meille.

Se oli meillä lähes kolme vuotta töissä ja tämä oli sellainen hauska härdelli, josta me saatiin ihan hirveesti näkyvyyttä. Meillä taisi olla some-näkyvyys 25,4 miljoonaa ihmistä, joka on Suomessa aika heavy.

Kun Ukrainan sota alkoi, me päätettiin, että pannaan meidän verkkokaupan torstain ja sunnuntain välisen myynnin tuotto 100 prosenttisesti Unisefin kautta ukrainalaisten perheiden hyväksi. Me saatiin 4994 tilausta ja maanantaina lahjoitettiin Ukrainalle 126 000 euroa. Fortum laittoi 50 tonnia.

Tällaisia kaikkia ”jutskia” ollaan harrastettu, kun ei ole mitään tekemistä. Ja me ollaan aika hyvin onnistuttu niissä ja me ollaan saatu huomiota. Aina puoli seitsemältä illalla soittaa Iltalehti ja puolen tunnin päästä Iltasanomat, tai päinvastoin.

Tämä kaikki liittyy siihen brändin rakentamiseen.

Olen aina ajatellut, että Kouvolan Lakritsista pitäisi jäädä sillä tavalla hyvä maku, että olet sitä mieltä, että se on perhanan hyvä tuote, mutta myös sitä mieltä, että se on perhanan hyvä brändi, joka tekee hyviä juttuja. Että se hyvä maku jää muutenkin, kuin pelkästä tuotteesta. Että kaikki tietää, että nämä on hyvisten puolella.

Niitä juttuja ei tehdä sen takia, että se olisi jotenkin matemaattisesti kauhean fiksua, vaan siksi, että se on hyvä homma.

Mulla ei ole ollut mitään tietoutta brändin rakentamisesta, ei yhtään mistään muustakaan. En tiennyt silloin 2008 mistään Sinisen meren strategiasta, mutta kun mä luin sen, niin huomasin, että sitähän mä olen tehnyt koko elämäni.”

Puheista

”Olin eilen pitämässä puhetta Business Live -tilaisuudessa, ja ensimmäistä kertaa laitoin kirjoitusta mun esitykseen. Mulla ei ole koskaan kirjoitusta, vaan kuvia. Mulla oli, että tää on meidän visio, missio ja strategia:

No assholes.

No mediocre people.

No compromises.

No leadership consultans.

Viisastelijoita on joka paikka täynnä. Mä olen kusipää-rasisti. En tykkää kusipäistä. Mulle on ihan sama, minkävärisiä ihmisiä ne on. Me ei osteta kusipäiltä, eikä myydä kusipäille.

Mä pidin tunnin esitelmän tuosta yhdestä slaidista. Mun mielestä hyvä puhe on sellainen, että 40 prosenttia vihaa sua, ja 60 prosenttia rakastaa. Silloin sun puhe on ollut hyvä. Kaikkea kaikille on sama kuin ei mitään kenellekään. Politiikkopuheilla ei mitään brändejä rakenneta. Ei tarvitse vittuilla ihmisille, mutta sun pitää aiheuttaa ajattelutoimintaa niissä.

Mä käyn aika paljon puhumassa ja oli aika hauska, kun olin puhumassa ysiluokkalaisille. Siellä saattoi olla 150 ysiluokkalaista juhlasalissa ja voit kuvitella ysiluokkalaiset pojat, että niillä on muutakin tekemistä kuin kuunnella jotain valopäätä. Mutta mä takaan, että kun mä pidän puhetta, niin ne on hiljaa. Ne on todella hiljaa. Opettajat tulee sanomaan, että ne ei ole ikinä kuulleet niiden olleen tunnin hiljaa. Sitten he kertovat, että viikon, kahden viikon päästä puheesta ne keskustelee siitä, ja sitten moni vasta tajuaa, mitä mä niille puhuin. Että sen mun puheen pitää aiheuttaa jonkinlaista toimintaa siellä korvien välissä.  Opettajia vähän ottaa pannuun, kun mä kiroilen. Mutta ei ne kuuntele sua, jos et pidä mekkalaa.

Täysillä tai ei mitään!”

Missiosta

”Ei me mitään lakritsaa tehdä, me ollaan rakkauslaitos. Me tehdään ihmisiä onnelliseksi. Me ollaan alettu pistämään sitä ihmisten titteleihin, Chief Happiness Officer Manager, tai sitä tai tätä.

Mitä me siis tehdään? Kun perheenäiti menee perjantaina työpäivän jälkeen klo 16.15 Jumbon Prismaan, ja se on väsynyt kaikkeen, ja se kippaa kärryn täyteen ruokaa, ja se tietää, että siellä on se ukko huutamassa ja kakarat on kauhean nälkäisiä, niin se ostaa sieltä meidän lakupussin ja raahautuu niiden kärryjen perässä sinne autolle ja avaa sitten siinä kotimatkalla sen lakupussin ja ottaa yhden lakun suuhun, niin sen olkapäät tippuu viisi senttiä alaspäin. ”Nou hätä, kaikki on hallinnassa.” Se on se, mitä me tehdään!

Meidän duuni on tehdä ihmisiä onnellisiksi ja iloisiksi. Sanon meidän ihmisille: ”Ymmärrättekste, että te teette maailman parasta lakritsaa? Ette te vain pakkaa lakritsaa pusseihin, vaan te teette ihmisiä onnellisiksi!”

Pikkuhiljaa ihmiset alkavat tajuamaan sen, kun siitä tarpeeksi pitkään puhuu.”

Asenteesta

”Kun lähetetään sähköpostia, ja ihmisen tittelinä lukee ”Happiness Officer”, niin se on brändin rakentamista. Kuten sanoin, joka ikinen sekunti, 24/7, kaikki sitä brändiä tekee. Ei kaikkien tarvitse olla tällaisia avohoidossa olevia niin kuin minä, mutta niiden pitää ymmärtää mistä tässä on kysymys. Ei se ole helppoa, ja se vie aikaa.

Minä en voi mennä lapioimaan onnellisuutta meidän työntekijöille, vaan kyllä se lähtee heistä itsestään. He sen tekevät.

Ei kannata kuluttaa energiaa asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa. Se helpottaa jo paljon.

Mulla on kolme asiaa, joiden nimeen vannon: Asenne, Intohimo ja Rakkaus tekemiseen. Ei ole väliä, oletko Lidlin kassalla vai bussikuskina, mutta jos olet päättänyt, että se väsynyt ihminen, joka lappaa niitä tavaroita siihen hihnan toiseen päähän, että kun hän on sun ohi mennyt, niin se on piirun verran iloisempi. ”

Työntekijäkokemuksesta

”Meillä rekryperusteena on, että ihmisen pitää osata hymyillä. Me osataan opettaa kaikki muu, mutta jos hän ei osaa hymyillä, sitä me ei osata opettaa.

Meillä oli seitsemän vuotta sitten 110 vuotiskekkerit ja me palkittiin silloin yhdeksän ihmistä Kauppakamarin mitaleilla. Nämä yhdeksän ihmistä olivat olleet yhteensä talossa 254 vuotta. Vähän vajaat 30 vuotta siis keskimäärin. Meillä ollaan aika pitkään töissä, joka on aika kiitollista.

Vuonna 2015 laitettiin lehti-ilmoitus, jossa haettiin kuutta ihmistä töihin. Saatiin 1100 hakemusta. Ei olla sen jälkeen enää laitettu. Me lähetettiin jokaiselle, jota ei valittu, kirje ja lakritsaa. Saatiin siitä hyvää palautetta.

Eräskin äiti lähetti meille kirjeen, jossa hän kertoi, että hänen poikansa oli Kouvolassa hakenut töihin viiteenkymmeneen paikkaan kesätöihin, ja me oltiin ainut, joka vastasi. Se on masentavaa. Sekin on brändin rakentamista, että jos joku hakee meille töihin, niin a) me vastataan, ja b) ollaan kannustavia. Nämä on pikkuasioita, mutta niillä me opetetaan meidän nuorisoa. Se on toimarin tai omistajan syytä, jos niihin hakemuksiin ei vastata.

Ei ole mitään kohtaa, jossa brändiä ei rakenneta.”

Hulluudesta

”Minusta nämä kaikki on ihan itsestään selviä juttuja ja vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että ne liittyy brändinrakentamiseen.

Meille ei koskaan tule mitään brändimanageria, koska niiden jutut olisivat liian teoreettisia, kun pitäisi tehdä asioita. Se aika, kun me istutaan jonkun valopään kanssa palaverissa, me voitais tehdä jotain hyödyllistä.

Mainostoimisto meillä tekee käytännössä ne jutut, mutta kyllähän se hulluus tulee annettuna sinne ja ne toteuttaa sitä hulluutta. Meillä on sellaista perustekemistä, ruokareseptejä kerran kuussa ja muuta jatkuvaa.”

Mielensäpahoittajista

“Useimpien brändien ongelma on, että ne suojelee brändiään, sen sijaan että ne rakentaisivat sitä. Ei Fazer tee oikeasti mitään brändiä rakentavaa, vaan se suojelee sitä. Kahdenkymmenen vuoden aikana kaikki uutuudet, mitä ne on tehnyt, perustuvat vanhoihin tuotteisiin, jotka tuodaan jotenkin uudestaan tai sekoitetaan johonkin.

Parhaimmillanhan brändi voi vähän ravistella maailmaa ja tehdä siitä paremman paikan. Se voi tehdä sen, koska se on brändi. Ihan sama kuin joku iso stara voi lausunnoillaan muuttaa maailmaa. Isot brändit voisivat tehdä saman asian, mutta usein ne pelkää sitä. Et voi pelätä mielensäpahoittajia! Suomi on mielensäpahoittajien Amerikka. Nyt on mielensäpahoittajien markkinat. Nyt kaikenmoiset peräkammarin pojat ja tytöt pääsevät ”mediaan”, kun ne sanovat jotakin.

Jos sä pelkäät koko ajan jotakin, niin et voi tehdä mitään!”

Bugatista

”Me olemme tekemässä Kouvolan Lakritsista Suomen ensimmäistä elintarvike-luksusbrändiä.

Me tehdään se vähän toisennäköisellä twistillä, logolla ja pakkauksella.

Maailmassa ei ole yhtään lakubrändiä, joka on numero ykkönen. Me aiotaan olla numero ykkönen. No se me ollaan jo nyt, mutta me ei olla kerrottu sitä vielä kaikille.

Me ei aiota olla suurin, mutta me aiotaan olla paras. Me olemme sen eteen alettu tekeen duunia. Sivusto www.bestlicoriceoftheworld.com on ollut nyt kaksi kuukautta auki ja meidän sivuilla on vähän yli miljoona kävijää.

Kun joku etsii verkosta maailman parasta lakritsaa, me aiotaan olla ekana. Vähän aikaa sitten me oltiin Googlen sivulla 5111, mutta nyt mä löydän meidät ekalta sivulta.

Yksinkertainen tavoite meillä on olla kahden vuoden päästä Bugatin penkillä, kun ostat uuden Bugatin. Me ei haluta olla Bentleyn etupenkillä, kun niillä ajelee kaikenmaailman persaukiset, koska keskimääräisellä Bentleyn omistajaraukalla on vain seitsemän autoa, mutta Bugatin omistajalla keskimäärin 70 autoa, eikä niiden joukossa ole yhtään Kiaa. Pikku ero: toisella ajaa miljardöörit, toisella miljonäärit.

Olen ihan tosissani. Aion tehdä Kouvolan Lakritsista luksusbrändin, joka määrittelee meidät.

Maailmassa on 120 luksus-elintarvikekauppaa, joissa käy vain äärettömän varakkaat ihmiset ja joissa omenat maksaa satasen kilo. Mutta ne on kunnon omenoita. Täällä sä ostat meidän humidöörissä olevat lakut, jotka on kultaisissa pakkauksissa ja maksat siitä satasen.

Se tulee olemaan statement, kuka me ollaan. Sen jälkeen me tullaan pikkuisen alaspäin, ollaan premium-kaupassa ja pikkuisen edullisemmilla pakkauksilla.”

Maailmanvalloituksesta

“Olen menossa yli 70 metristen jahtien messuille esittelemään meidän tuotteita, sitten seuraavaksi lähden Pariisin muotiviikoille, jossa ollaan yhteistyössä Paola Suhosen kanssa, hänen muotishowssaan, ja meillä on siellä ihmisiä maistattamassa lakua Paola Suhosen suunnittelemissa Kouvolan Lakritsi -asuissa. Seuraavalla viikolla olen Luxemburissa messuilla. Me ollaan tehty oikeasti vähän duunia tämän eteen.

Olen aika monessa ritarikunnassa jäsenenä. Olen saanut paronin aatelisarvon, Ukrainan ortodoksisella kirkolla on oikeus myöntää se. Täällä Suomessa aatelisarvo ei kiinnosta ketään, mutta muualla maailmassa silläpä onkin merkitystä. Me käytetään tässä sitä hyväksi.

Meillä on historiaa vuodesta 1906 ja kaikkea muuta, ja tässä me rakennetaan brändiä sitä kautta. Ja yhtenä päivänä tätä firmaa ei osta mikää fazer, vaan Luis Vitton Moel Hennessy. Ja kalliilla. Ne rakentaa luksus-brändejä. Eikä mitään lakritsaa.

Pitää olla tavoitteita. Mikä tavoite on, että liikevaihdon kasvun pitää olla 3,2 %? Sehän on inflaatio! Meillä on tänä vuonna 45 % kasvu seitsemään ensimmäiseen kuukauteen. Meille tulee uusi tehdas ja lisää kapasiteettiä.

Fakta on, ettei me voida ajatella, että me oltaisiin Wallmartin toimittaja. Se on meille liian iso ja ne vikisee hinnoista. Mieluummin me myydään vähän, mutta helvetin kalliilla. Tämä on yksinkertaisten ihmisten yksinkertaista bisnestä.

Brändin johtamisesta mä en ymmärrä mitään. Me vaan tehdään asioita. Me tehdään vain, mikä meitä huvittaa.

Mä olen lukenut tarpeeksi Aku Ankkaa, siksi mulla on niin hyvä mielikuvitus.”