Yhdenmukainen brändi

Kävimme hiljattain vaimoni kanssa Vantaan Ikeassa. Se toi mieleeni tuttuja fiiliksiä kahdenkymmenen vuoden takaa, jolloin uusioperheemme otti ensimmäisiä yhteisiä askeleitaan. Silloin tuli aika usein vierailtua jommassa kummassa pääkaupunkiseudun liikkeessä.

Viime käynnistämme on useita vuosia, mutta Ikea oli säilynyt tuttuna ja turvallisena!

Yritys on luonut brändiään älyttömän hienosti. Tietysti kaiken perusta on fiksu logistiikka ja tuotteistus: asiakas kokoaa kalusteensa itse, jolloin varastotilaa tarvitsee vähän. Ja tuotteet ovat osin siksi saatu edullisiksi. Asiakas kokee saavansa hauskoista ja kekseliäistä tuotteista arvoa rahalleen.

Sen lisäksi myymäläkonsepti on suorastaan timanttisen nerokas. Asiakas tavallaan pakotetaan kävelemään läpi myymälän ja samalla hänelle demonstroidaan tuotteiden käyttöä hyvin rakennettuihin ”huoneisiin”.

Varmaan aika usea asiakas huomaa ostaneensa useamman tavaran, kuin alun perin oli tarkoitus.

Lisäksi viihtyisyyteen ja toiminnallisuuteen on satsattu.

Ja erityisen nerokkaita ovat kokoamisohjeet. Ilman yhtäkään sanaa, ainoastaan kuvituksia sisältävät seikkaperäiset ohjeet toimivat ympäri maailmaa.

Brändi on kaikkien asiakkaan saamien kokemusten ja fiilisten summa yrityksestä tai tuotteesta.

Siihen vaikuttaa viestintä, mutta yhtä lailla myös tekemiset. Ja tekemättä jättämiset.

Olipa yrityksesi iso tai pieni, brändin yhdenmukaisuus eri kohtaamispisteissä on ihan keskeinen asia yrityksen toiminnassa.

Yhdenmukainen brändi on tunnistettava (sekä visuaalisesti että tyylillisesti), selkeä (kirkas, yksinkertainen lupaus) ja johdonmukainen (samat perusviestit, sama asiakaskokemus).

Yhdenmukainen brändi tuo siis monia etuja:

Tehokkuus: toistossa on voimaa. Tämän päivän infoähkyssä yhdenmukainen brändi tehostaa viestintää.

Tunnistettavuus: helpotetaan asiakasta esiintymällä samalla tunnistettavalla tyylillämme.

Odotettavuus: asiakkaan elämää helpotetaan myös niin, ettei asiakkaan tarvitse etukäteen miettiä, miten löytää yritys ja sen tuotteet.

Tasalaatuisuus: yhdenmukainen asiakaskokemus kaikissa kohtaamispisteissä.

Tunnettuuden kasvattaminen: yhdenmukaisuus tuo tehokkuutta, joka kasvattaa tunnettuutta.

Brändin arvonnousu: tehokas ja yhdenmukainen viestintä kasvattaa brändiarvoa. Viestinnästä tulee osa brändiä.

Yksi hyväksi koettu tapa kehittää brändin yhdenmukaisuutta on Brändin kirkastus. Se on palvelutuote, jossa prosessi on jaettu kolmeen osaan.

Suosittelen tutustumaan, jos yrityksesi brändi on sinulle tärkeä ja sinulla on tunne, että sitä voisi vielä kehittää.

 
Pekka Ruokolainen

Entrepreneur, brand consult and designer.

Previous
Previous

Yksinkertainen brändi, osa 1

Next
Next

Visio