Brändi on elämys

Kun kansakoulun ensimmäisellä luokalla opettajan meille antamana tehtävänä oli piirtää kuva toiveammatista, tunnin lopulla paperilleni oli ilmestynyt jääkiekkomaalivahti.

Ei tullut minusta ammattilaisurheilijaa, mutta ihan kelpo penkkiurheilija kylläkin. Tykkään seurata erilaisia pallopelejä televisiosta snookerista jääkiekkoon.

Tänä päivänä televisiototeutukset ovat todella viihdyttäviä ja ammattimaisia. Kamera seuraa pelaajia jo esimerkiksi heidän ryhmittyessään jonomuotoon futis-stadionin uumenissa ennen kentälle menoa.

Jalkapalloseurojen käytävillä on usein seinille maalattuja iskulauseita tai seuran arvoja, jotka ovat pelaajien silmien edessä joka kerta, kun he menevät kentälle.

Sanoihin ja lauseisiin on kiteytetty niitä periaatteita, joihin seura uskoo ja arvoja, jotka pelaajia, valmentajia, seuran työntekijöitä ja kannattajia yhdistää.

Usein seinillä on myös kuvia ikonisista pelaajista, seuran sankareista.

Urheiluseurat tuovat seuran tarinan näin osaksi arkea. Seuran logo on usein suurennettu pukuhuoneiden lattioille. Sen päälle ei kukaan koskaan astu.

Stadionin penkeissä ja sen rakenteissa toistuvat seuran värit, niin myös muissa tiloissa. Hyvissä ajoin ennen matsin alkua lehterit täyttyvät seuran fanipukineisiin sonnustautuneista kannattajista.

Kannattajat laulavat seuran laulua ja huutavat kannustushuutoja.

Seuran brändi tuodaan osaksi tapahtumaa, kaikessa mahdollisessa, kokonaisvaltaisena brändielämyksenä.

Voisiko tästä ottaa oppia yrityselämään?

Tietysti voi! Ja monessa yrityksessä näin on tehtykin. Kuten valaistusratkaisuja teollisuudelle ja kaupan alalle toimittavan Greenledin toimitusjohtaja Pertti Tahvanainen kertoo Brändistä ikoniksi -artikkelisarjassani: ”Brändin rakentaminen ei ole pikavoittojen rakentamista, vaan se on määrätietoista ja systemaattista tekemistä, jonka pohjalla on arvot.”

Se, mihin yritys uskoo, mistä se tulee ja minne se on menossa, miten yritys käyttäytyy ja miltä se näyttää, näillä kaikilla on iso ja tärkeä rooli asiakkaiden hurmaamisessa, työntekijöiden sitouttamisessa ja tuloksen tekemisessä.

Jos haluat kuulla, miten noita asioita voi edistää helposti ja tehokkaasti, laita meiliä tai soita numeroon 050 3560694, kerron mielelläni lisää!

 
Pekka Ruokolainen

Entrepreneur, brand consult and designer.

Previous
Previous

Visio

Next
Next

Lupaus 10 sekunnissa