Kulkeeko yrityksesi brändisumussa?

Tietänet tunteen: olet hukassa. Et tiedä minne päin mennä. Mistä löytyy oikea suunta?

Joskus näin voi käydä. Varsinkin nyt, kun maailma ympärillämme muuttuu niin tavatonta vauhtia, ei ole ihme, jos välillä tuntee epätietoisuutta oikeasta tiestä.

Näin käy helposti etenkin silloin, jos omalla vastuulla on yrityksen markkinointi. Ja brändi. Teknologia kehittyy niin valtavan nopeasti, ja koko ajan tulee uusia sovelluksia, ja sitä myöten ostokäyttäytyminen ihmisillä muuttuu. Erilaisia häiriköitä ilmaantuu mukaan kilpailuun koko ajan yhä lisää.

Silloin voi olla hyvä pysähtyä hetkeksi. Ottaa etäisyyttä asioihin ja nähdä kokonaisuus. Palata perusasioihin.

 

Kuinka sumu hälvennetään?

Yksi hyvä tapa on todellakin keskittyä olennaiseen ja ottaa oma brändi haltuun.

Mutta kuinka saadaan brändistä koko organisaation yhdistävä kilpailukeino ja vahva erottautumistekijä?

Superbrändi-valmennusohjelma kestää kolme kuukautta ja kattaa kolme vaihetta.

Ensimmäinen on brändin luominen. Siinä luodaan se pohja, jonka päälle brändi rakennetaan. Jo olemassaolevasta otetaan parhaat palat ja kehitetään kokonaisuus entistäkin selkeämmäksi.

Sitten otetaan oma porukka mukaan viemään brändiä asiakkaille ja kumppaneille.

Tämän jälkeen tehdään ohjelma, jolla brändi pidetään sille kuuluvalla paikalla arjessa, niin työpaikalla kuin asiakkaidenkin mielissä.

Pekka Ruokolainen

Entrepreneur, brand consult and designer.

Previous
Previous

Brändijumi

Next
Next

Mitä ihmiset todella ajattelevat brändistäsi? Ajattelevatko he sitä koskaan?