Superbrändi-kirja on nyt julkaistu e-kirjana!

Vuoden 2024 keväällä olin pitänyt toistasataa brändityöpajaa reilussa kymmenessä vuodessa. Olin huomannut, että toimitusjohtajat eivät välttämättä halunneet puida yrityksen brändiä koskevia asioita koko henkilöstön kanssa yhdessä, vaan pienemmällä porukalla, kuten johtoryhmän kanssa.

Olin kuitenkin tullut entistä vakuuttuneemmaksi, että nimen omaan työntekijöiden rooli on aivan keskeisessä osassa brändin rakentamisessa.

Minulle tuli hyvin vahva tunne siitä, että tarvitaan ohjelma, jossa huomioidaan ihmiset ja tunteet. Onhan asiakaslähtöisessä markkinoinnissa ajateltu tietysti asiakasta, mutta yhtä tärkeää on laittaa sinne brändin keskelle myös työntekijä.

Näin toteutuu Superbrändiohjelmassa. Siinä on kolme osiota:

  1. Brändin luominen, jossa brändi määritellään ja muotoillaan pienemmällä porukalla

  2. Brändin välittäminen, ensin työntekijöille ja sitten heidän kauttaan asiakkaille

  3. Brändin hoivaaminen, heimosta huolehtiminen.

Päätin tehdä superbrändistä kirjan, joka olisi tavallaan jatkoa ensimmäiselle kirjalleni, Brändikäsikirjalle.

Kesä 2024 ja syksy menivät asioiden jäsentelyyn ja kirjoittamiseen. Vuoden lopulla tein taiton ja kuvitukset. Tammikuussa 2025 teimme kustannussopimuksen Kauppakamarin kanssa e-kirjan julkaisemisesta ja levittämisestä.

Kirjassa on asiaa ja tehtäviä. Se on taitettu helppolukuiseksi ja ulkoasultaan klassisen pelkistetyksi. Lisäksi kirjassa on viiden toimitusjohtajan haastattelut brändin rakentamisesta. He ovat The other danish guy:n Tommi Lähde, Greenledin Pertti Tahvanainen, EMU Growth Parnersin Samuli Saviala, Lappland Hotelsien Ari Vuorentausta ja Kouvolan lakritsin Timo Nisula. Hyviä ja hienoja näkemyksiä, kuinka eri aloilla on loppujen lopuksi kyse samoista asioista.

“Superbrändi – Näin luot brändin, jolla on merkitystä” on tarkoitettu PK-yritysten toimitusjohtajille ja markkinoinnista vastaaville, jotka haluavat saada aikaiseksi jotain merkityksellistä oman yrityksensä brändin kehittämisellä aidoksi erottautumistekijäksi ja kilpailukeinoksi. Varmasti kirja kiinnostaa myös alan opiskelijoita.

Voit tilata e-kirjan täältä.

Mallisivuja voit selata täällä.

Jos haluat tietää enemmän superbrändiohjelmasta, voit lukea siitä täältä.

Pekka Ruokolainen

Entrepreneur, brand consult and designer.

Previous
Previous

Superbrändi luo enemmän arvoa asiakkaille ja omistajille

Next
Next

Mikä ihmeen superbrändi?