Blogi
Miksi parhaat tekijät lähtevät?
Jos avainhenkilö lähtee, menetät osaamista ja asiakassuhteita. Mutta miksi hän lähtee? Harvemmin syynä on pelkkä palkka. Kyse on usein merkityksen puutteesta ja turvattomuudesta.
Brändi ei synny ominaisuuksista. Se syntyy tunteista.
Monet PK-yritykset keskittyvät viestinnässään tuotteiden ominaisuuksiin (esim. teho, koko) sen sijaan, että yrittäisivät vaikuttaa asiakkaan tunteisiin ja puhuisivat merkityksestä.
Superbrändi luo enemmän arvoa asiakkaille ja omistajille
Joskus superbrändistä on saattanut tulla osa käyttäjänsä identiteettiä ja persoonaa, ihan kirjaimellisestikin, kun ihminen on tatuoinut brändin ihoonsa.
Superbrändi-kirja on nyt julkaistu e-kirjana!
Yli sadan brändityöpajan jälkeen tajusin, että on aika kirjoittaa jatko-osa vuonna 2020 kirjoittamalleni Brändikäsikirjalle.
Mikä ihmeen superbrändi?
Superbrändi on enemmän.
On brändejä. Ja sitten on superbrändejä.
Voimakkaimmillaan urheilujoukkueen kannattajalle joukkueen fanittaminen on lähellä uskonnollista kokemusta.
Aidot kohtaamiset synnyttävät superbrändin
Olimme vaimoni kanssa pysähtyneet pieneen kukkakauppaan ostaaksemme viemisiä erään näyttelyn avajaisiin. Kun odotimme vuoroamme, emme voineet olla kuulematta ja näkemättä, kuinka toinen myyjistä (ehkä yrittäjä?) kertoi innostuneena asiakaspariskunnalle, miten hän oli…
Kolme syytä, miksi toimitusjohtajat eivät ota työntekijöitä mukaan brändinkehittämishankkeisiin
Työntekijöiden osallistaminen brändin kehittämiseen voi olla haastavaa.
Superbrändin synnyn kolme vaihetta
Jo kesällä aloitin uuden kirjan ”Superbrändi – Näin teet brändistäsi merkityksellisen” työstämisen. Sain sen marraskuun alussa valmiiksi ja nyt se on kustantajalla arvioitavana.
Mistä tunnistat vahvan yritysbrändin? Osa 10
Minua on aina kiinnostanut, mikä tekee brändistä Brändin, että mikä saa ihmiset jossain organisaatiossa puhaltamaan yhteen hiileen ja ylittämään usein itsensä huikeilla suorituksilla yhteisen hyvän vuoksi?
Tarina on osa brändiä
Ihmisiä kiinnostaa tietää, mistä yritys tulee, mihin se uskoo, miksi yritys on olemassa ja ennen kaikkea, voiko siihen luottaa. Siksi tarina on tärkeä. Se kertoo yrityksen taustasta ja persoonasta ja se tekee yrityksestä mielenkiintoisen.
Kuinka uusi viemärialan toimija kirkasti brändinsä: case ViemäriExpert
Uudella yhtiöllä oli haasteena saada lisättyä tunnettuutta etenkin yritysasiakkaiden keskuudessa. ViemäriExpertille päätettiin tehdä kolmivaiheinen brändin kirkastus, jossa ensimmäisessä vaiheessa käytiin läpi brändin ytimen kiteytys, toisessa vaiheessa tehtiin brändin muotoilu ja kolmas vaihe oli brändin jalkautusta keskeisimpiin välineisiin.
Brändi haltuun näillä kolmella asialla
Minulle oli iso oivallus, kun tajusin, että brändihän syntyykin siellä vastaanottajan päässä, tai paremminkin sydämessä.
Rakkaudesta lajiin – kerro se tarinassa!
Tarina on oleellinen osa yrityksen brändiä. Ihmisiä kiinnosta kuulla, mistä yritys tulee, mihin se uskoo ja miksi se on olemassa. Sen avulla lukijalle rakentuu yrityksestä eheämpi käsitys. Tarina kertoo yrityksen taustoista ja auttaa synnyttämään luottamusta. Se tekee yrityksestä mielenkiintoisen, helpommin lähestyttävän.
Viisi asiaa, jotka yritysbrändi tarjoaa työyhteisölle
Yrityksen brändi ei voi olla merkityksellinen asiakkaille, ellei se ole sitä ensin omalle porukalle.
Työntekijäthän hyvin monessa yrityksessä ovat yritysbrändin kasvot asiakkaalle.
Mutta jos ajattelee toisin päin, niin mitä työntekijä saa sitten yrityksen brändiltä hyvän työntekijäkokemuksen rakennusaineiksi? No ainakin nämä.
Näin rakennat kilpailuedun, jota ei voi kopioida.
Yrityksen kulttuuri – tapa toimia – syntyy pikkuhiljaa. Se syntyy, vaikka siihen ei kiinnittäisi mitään huomiota.
Kulttuuri voi olla joko yritystä vahvistavaa tai heikentävää.
Vahva, yritystä eteenpäin vievä yrityskulttuuri on mahdollista rakentaa pitkäjänteisellä ja tavoitteellisella työllä.
Perheyrityksen brändi on kuin villasukka
Rakastan vaimoni minulle kutomia villasukkia. Asumme maalla ja käytän niitä päivittäin. Usein kaksia päällekkäin. Eli kun sanon, että perheyrityksen brändi on kuin villasukka, se ei ole negatiivinen vertaus.
Brändistä ikoniksi: Greenled (osa 1)
Brändistä ikoniksi -sarjassa Greenledin Pertti Tahvanainen kertoo yrityksen brändin roolista B2B-liiketoiminnassa. Osa 1.
Voiko brändi olla negatiivinen?
Loppujen lopuksi brändi on asiakkaan päässä syntyvä yhteenlaskettu käsitys kaikista niistä kohtaamisista, joihin hän on yrityksestä saanut. Jos hän saa huonoa palvelua, käsitys ei ole positiivinen. Jos asiakas pettyy tuotteeseen tai palveluun, hän voi pahimmassa tapauksessa kertoa siitä eteenpäin.
Kolme asiaa, jotka tekevät Joulupukista menestyvän brändin
Olisiko kyseessä maailman levinnein tarina? No ainakin yksi niistä. Kerran vuodessa pukki tuo lahjoja kilteille lapsille. Tarinaan on itse kukin kasvanut pienestä pitäen, voidaan puhua melkein jo äidinmaidosta saatuna. Tarinassa käsitellään isoja teemoja: rakkautta ja hyvää tahtoa.