Blogi
Vahva yritysbrändi
Vahva yritysbrändi on näin taantuman aikana vielä arvokkaampi kuin nousukautena. Lue, mitkä kolme etua vahva yritysbrändi tuo, olipa toimiala mikä tahansa.
Mitä brändin kirkastuksesta seuraa?
Kun työntekijät otetaan mukaan hankkeeseen, tapahtuu kaksi asiaa: ensinnäkin johto saa sellaista tietoa kentältä ja joka puolelta organisaatiota, jota se ei muuten saisi. Toisekseen: työntekijät sitoutuvat brändiin, koska ovat itse sitä olleet kehittämässä. Näin heistä tulee brändilähettiläitä.
Iceberg
Jäävuoresta näkyy vain pieni osa vedenpinnan päälle. Suurin osa siitä on katseilta piilossa vedenpinnan alapuolelle.
Nimeään suurempi autobrändi
”Olin juuri parkkeerannut autoni, kun huomasin edessä olevasta autosta nousseen noin seitsemänkymppisen herran lähestyvän. Hän koputti ikkunaan. Laskin sen. Mies sanoi ystävällisellä äänellä:
Yrityksen tarkoitus
Tarkoitus on yrityksen olemassaolon juurisyy. Sillä tarkoitetaan niitä asioita, joita yritys tuottaa sille yhteisölle, johon se kuuluu.
Parasta markkinointia
Jotta asiakas yllättyisi positiivisesti, täytyy asiakaspalvelutilanteen tai muun kohtaamisen tuotteen tai palvelun kanssa onnistua hyvin.
Se taas vaatii henkilökunnalta omistautumista kohtaamiselle. Heidän roolinsa brändin luomisessa on ratkaisevan tärkeää.
Leaders speak last
Näin Simon Sinekin videon, jonka otsikko oli Leaders speak last. Siinä hän kertoi, että hyvin usein, kun yhteinen neuvonpito on kyseessä, toimareilla on tapana heti huoneeseen tultuaan summata ongelma tai haaste, ja sen jälkeen kertoa asiasta oma mielipiteensä. Ja sitten – ehkä – kysyä asiaan muiden mielipiteitä.
Yrityskulttuuri
Hyvä yrityskulttuuri hehkuu ulospäin. Se huokuu osaksi asiakaskokemusta ja saa aikaan suosituksia. Se parantaa työnantajamielikuvaa ja vetää puoleensa lisää hyviä tyyppejä.
Kaksi tärkeintä tehtävää
Kuinka monta kaupallista viestiä länsimainen ihminen keskimäärin päivässä kohtaa? Varmasti luku on eri Pihtiputaalla mökissään asuvalla mummolla kuin Manhattanilla asuvalla trendisetterillä, mutta keskimäärin puhutaan joka tapauksessa varmasti tuhansista. Todella paljon joka tapauksessa.
Brändivaje
Brändivaje taas on sitä, että potentiaalisilla asiakkailla on yrityksen brändistä väärä mielikuva. Tai heillä ei ole mielikuvaa lainkaan.
Brändin ytimen kiteytys
Brändin ytimen kiteytys on aika simppeli juttu, ainakin paperilla (tai tässä tapauksessa ruudulla). Siinähän vain vastataan kysymyksiin miksi, mitä, kenelle ja lopuksi määritellään, miten haluaisimme tulla nähdyksi markkinoiden silmissä.
Onnellinen yritys
Oli vuosi 2013. Olin edelliset 30 vuotta ollut suunnittelijana helsinkiläisissä mainostoimistoissa. Mutta kun teknologian kehittymisen tuloksena ihmisten ostokäyttäytyminen muuttui ratkaisevasti (eli kun ihmiset alkoivat kulkea internet mukanaan), mainonnan suunnittelu ei enää antanut sisältöä elämääni.
Tarina on osa brändiä
Ihmisiä kiinnostaa tietää, mistä yritys tulee, mihin se uskoo, miksi yritys on olemassa ja ennen kaikkea, voiko siihen luottaa. Siksi tarina on tärkeä. Se kertoo yrityksen taustasta ja persoonasta ja se tekee yrityksestä mielenkiintoisen.
Älä yritä miellyttää jokaista!
Et voi miellyttää jokaista. Tosiasia on, että kaikki eivät tarvitse sinun palveluitasi tai tuotteitasi.
Ja se on ihan ookoo.
Itse asiassa se on enemmänkin kuin ookoo. Jos nimittäin yrität tehdä tuotetta, joka sopii kaikille, se johtaa ennen pitkää bulkkiin ja keskinkertaisuuteen.
Kuinka uusi viemärialan toimija kirkasti brändinsä: case ViemäriExpert
Uudella yhtiöllä oli haasteena saada lisättyä tunnettuutta etenkin yritysasiakkaiden keskuudessa. ViemäriExpertille päätettiin tehdä kolmivaiheinen brändin kirkastus, jossa ensimmäisessä vaiheessa käytiin läpi brändin ytimen kiteytys, toisessa vaiheessa tehtiin brändin muotoilu ja kolmas vaihe oli brändin jalkautusta keskeisimpiin välineisiin.
Brändi haltuun näillä kolmella asialla
Minulle oli iso oivallus, kun tajusin, että brändihän syntyykin siellä vastaanottajan päässä, tai paremminkin sydämessä.
Se tärkein kohderyhmä
Kun B2C-brändin rakentamisessa tärkeintä on tarina, B2B:ssä tärkeintä ovat yrityksen ihmiset. He, jotka valmistelevat, tuottavat, myyvät ja toimittavat palvelun tai tuotteen asiakkaalle.
Rakkaudesta lajiin – kerro se tarinassa!
Tarina on oleellinen osa yrityksen brändiä. Ihmisiä kiinnosta kuulla, mistä yritys tulee, mihin se uskoo ja miksi se on olemassa. Sen avulla lukijalle rakentuu yrityksestä eheämpi käsitys. Tarina kertoo yrityksen taustoista ja auttaa synnyttämään luottamusta. Se tekee yrityksestä mielenkiintoisen, helpommin lähestyttävän.
Viisi asiaa, jotka yritysbrändi tarjoaa työyhteisölle
Yrityksen brändi ei voi olla merkityksellinen asiakkaille, ellei se ole sitä ensin omalle porukalle.
Työntekijäthän hyvin monessa yrityksessä ovat yritysbrändin kasvot asiakkaalle.
Mutta jos ajattelee toisin päin, niin mitä työntekijä saa sitten yrityksen brändiltä hyvän työntekijäkokemuksen rakennusaineiksi? No ainakin nämä.
Näin rakennat kilpailuedun, jota ei voi kopioida.
Yrityksen kulttuuri – tapa toimia – syntyy pikkuhiljaa. Se syntyy, vaikka siihen ei kiinnittäisi mitään huomiota.
Kulttuuri voi olla joko yritystä vahvistavaa tai heikentävää.
Vahva, yritystä eteenpäin vievä yrityskulttuuri on mahdollista rakentaa pitkäjänteisellä ja tavoitteellisella työllä.